8.9.2011 PÄÄKIRJOITUS - missä menee ratsastusurheilu

VÄÄRIÄ PÄÄTÖKSIÄ...

Kesä tuli ja kesä meni. Siihen on mahtunut iso joukko kansainvälisiä kilpailuja ja mikä hienointa, myös suomalaismenestystä josta ovat vastanneet tavoitteensa korkealle asettaneet ratsastajat. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen; jos kahahti yleisurheilun MM-keihäsvalinnat puihin, sinne meni myös nuorten kouluhevosten valinta.  

Viimeeksi mainittu poikkesi ensinmainitusta vain kahdella tavalla: keskustelua käytiin valtakunnan suurimpien tiedotusvälineiden sijaan pienellä sisäpiirin nettikeskustelupalstalla - ja urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksellä ei ollut mitään merkitystä. Siinä missä  keihäsvalinnoista päättäneet tunnustivat virheensä (ja lautakunnan päätöksen), Ratsujalostusliitossa  sitä ei tehty. Mitenköhän olisi asian laita jos myös meidän lajissamme keskustelua käytäisiin koko Suomen silmien ja korvien alla?

Kaksi faktaa on urheilussa ylitse muiden: sääntöjen ja valintaperusteiden on oltava kaikille samat - ja tulokset ratkaisevat. Vaikka RJL:n päätehtävä on ajaa kotimaisen FWB:n etua ja nuorten hevosten MM on kantakirjojen välinen kilpailu, viime kädessä kyse on urheilukilpailusta missä vain tulokset ratkaisevat.   Valitsijoiden pitää ymmärtää että jokainen MM-kilpailuun - ja kilpailuun ylipäätään -  valmistautuva tekee sen täydellä sydämellä ja sitoutuen, uhraten paljon rahaa ja paljon aikaa. Jos palkkana kaikesta tehdystä työstä ja sinisilmäisestä uskosta reiluun peliin onkin vain mielivaltainen isku palleaan, menee tässä pikku hiljaa usko muiltakin kuin ratsastajilta.

Ensi vuonna sääntöjen ja valintaperusteiden pitää olla niin selkeitä ettei ristiriitoja synny. Ja jos  kaikesta huolimatta syntyy, valitsijoiden pitää tunnustaa virheensä - ajoissa. Suurimpia kärsijöitä kun eivät ole  virkamiehet kabineteissaan tai järjestöt joita he edustavat vaan urheilijat. Kouluhevosten MM:ssä niitä oli tasan kaksi: valittu ja hylätty. Minä toivotan molemmille tsemppiä ja menestystä tulevissa kilpailuissa!

...JA OIKEITA TAVOITTEITA

Kouluratsastajat lähtivät upealla asenteella hakemaan olympiajoukkuepaikkaa Hollannin Rotterdamiin. Seitsemäs sija ja kolme semifinaalipaikkaa EM-tasollla oli hieno saavutus vaikka tavoitteesta, suorasta joukkuepaikasta ensi vuoden olympialaisiin,  niukasti jäätiinkin. Harmittavan niukasti. Suomalaiset kouluratsastajat eivät pelkää maailman kovaa tasoa vaan  ovat lähteneet  ennakkoluulottomasti kokeilemaan omia rajojaan. Mutta vieläkin parempaan menestykseen tarvitaan kaksi vaihdetta lisää sillä ero huipulle on edellen 15-20 prosenttia. Se on liian paljon -  pieni valovuosi. Jos haluamme  suomalaisen ykköseksi - ja jos joku  suomalainen haluaa ykköseksi - jotain pitää tehdä. Ja äkkiä.

Tämänkin kauden arvokilpailumitaleista vastasi yksi nainen: vammaisratsastaja Katja Karjalainen. Katja ja Rosie voittivat Belgiassa EM-pronssia vuoden takaisen MM-pronssin lisäksi. Ja mikä hienointa, Jaana Kivimäen tulostaso on nousussa. Yhteistyö Griviksen kanssa näytti vihreää valoa ja tuloksena upeasti kuudes sija. Vaikka sijoitus ei kunnianhimoista kilpailijaa vielä täysin tyydytä, antaa se varmasti lisäpotkua kohti ensi kesän paralympialaisia. Myös Fanny Bengt ja Johanna Lindblad ansaitsevan täyden tunnuksen - Katjan ja Jaanan esimerkki ei ainakaan vähennä lupaavien ratsastajien tavoitteenasettelua.

Myös nuoret kouluratsastajat ja kenttäratsastajamme osallistuivat EM:n. Erityisen paljon sydäntä lämmitti Anna-Julia Kontion osallistuminen ainoana suomalaisena nuorten esteratsastuksen EM:n ja poniratsukot, jotka antoivat uskoa tulevaisuuteen. Toivon todella että siellä on kasvamassa aivan uusi show jumping- sukupolvi joka saa parasta  mahdollista valmennusta, taustajoukkojen tuki on sataprosenttista ja urakehityksen pääpaino senioreiden arvokilpailuissa.

Sillä sinne ei edelleenkään ole tungosta. Syksyn mielenkiintoinen huipennus hypätään Espanjan Madridissa - ilman ainuttakaan suomalaista. Erityisen oudolta tilanne tuntuu kun lyödään pöytään pari faktaa: esteratsastus on lajeista suosituin ja SRL satsaa siihen taloudellisesti ja viestinnällisesti eniten. Missä mättää - miksi ei kiinnosta? Mikä on maajoukkuevalmennuksen tavoite, miksi rahaa laitetaan Nations Cupeihin ja Helsinki Horse Show´n väitetään olevan merkittävä ponnahduslauta - mihin?  

Ps. Metsäläisten esiinmarssi?

SRL:n viestinnästä on käyty aktiivista laji-ihmisten nettikeskustelua pitkin kesää. Viestintä on lajista tiedottamista (kertomista) ja se jakautuu moneen osaan - yksi osa ja ehkä heikoimmin toteutunut - on ratsastusurheilun julkinen näkyvyys. Kipeimmin se kolahtaa sinne missä liiton, seurojen ja kaikkien muiden apua tarvittaisiin eniten: kilparatsastajiin. Ei sisäpiirin ulkopuolista näkyvyttä, ei yhteistyökumppaneita, ei vaikka voittaisi kymmenen EM-mitalia. (Suunnistaja Minna Kaupin kommentit ovat tuoreessa muistissa).

Viestinnässäkään työtä ei tehdä järjestöjen, pomojen, virkamiesten eikä tiedotusvälineiden edustajien eteen vaan niiden, jotka koko hommasta vastaavat: urheilijoiden. Viestintä on myös julkista keskustelua. Kun ei keskustella, ei myöskään kritisoida. Kuka keskustelua pelkää - miten suureksi uhkaksi se koetaan? Tulos tai ulos - tässäkö pelolle suurin syy?  Mieleen tulee, pitäisikö Suomeen perustaa vaihtoehtoinen organisaatio jonka ainut tehtävä ja tavoite on ajaa urheilun (= kilparatsastajien) asiaa, uutta pelkäämättä, tuorein voimin nykypäivän avoimilla keinoilla ja pelisäännöillä. Ihannetilanne on, jos yksi ja sama taho pystyy hoitamaan sen kaikki velvoitteet mutta jos halua tai resursseja ei syystä tahi toisesta ole, vapaassa markkintaloudessa sen voi toteuttaa kuka tahansa - järjestö tai yksilö.   

Olisiko meidän kaikkien aika astua ulos metsästä? Mitä tarkoittaa esimerkiksi paljon puhuttu ratsastajan kyky haalia ympärilleen oikeat ihmiset? Se alkaa yksinkertaisista asioista: jokainen tavoitteellinen kilparatsastaja tarvitsee oman tiedottajan. Se voi olla isä, äiti, sisko - tai naapurin täti.

Henkilökohtaisen tiedottajan tehtävä on ottaa yhteyttä,laatia uutisia, kuvia ja juttuja, kertoa tuloksista ja lähettää niitä kaikkiin mahdollisiin lehtiin ja nettiin, säännöllisesti, lajia tippaakaan häpeilemättä. Tehkää ratsastajalle hyvät kotisivut uutisineen, kuvineen, yhteystietoineen, sponsorilogoineen. 

Yritykset: yhdistäkää voimanne, perustakaa sponsoritiimejä ja valitkaa mukaan  tavoitteellisia, menestyneitä, avoimia ja esiintymiskykyisiä ratsastajia joiden uraa tuette. Laittakaa ratsastajat esiin kotisivuillenne ja mainoksiinne, logonne vaatteisiin, varusteisiin ja kuljetuskalustoon. Tehkää toisistanne vahva, innovatiivinen tiimi, jolla on yhteinen tavoite.  

On ihan turha selitellä ettei lajimme näy tai siitä ei keskustella koska muut eivät ymmärrä ratsastusurheilun erityispiirteitä. Oli laji mikä tahansa, tuloksia, tavoitteita ja saavutuksia ymmärtää kaikki. Myös SRL:n on osallistuttava vahvemmalla panoksella tulosten syntymiseen eikä hassattava jäsenistön rahoja turhaan ellei peräti hömppätoimintaan. Mitä vähemmän teemme vääriä päätöksiä ja mitä enemmän asetamme yhdessä oikeita tavoitteita, sitä vahvemmaksi urheilumme taso nousee.

Tuija Savolainen

Kuvassa kouluratsastaja Alexandra Malmström jonka haastattelu julkaistiin Me naiset- lehden numerossa 32, 11.8.2011. 25-vuotias Malmström on asettanut tavoitteekseen Lontoon olympialaiset 2012.